Family / Perhe
Vanhoja valokuvia - Muistoja Torniosta -
Maamerkkejä - Tunnettuja rakennuksia Tornion läheisyydestä. Tornio
Palloilua kaksoiskaupungissa - Rajatonta jalkapalloa Tornio
Kemin Lumilinna Kemin lumilinna muuttaa muotoaan vuosittain. Arkkitehti suunnittelee linnasta joka vuosi uudenlaisen elämyksen.

Linna käy läpi monia mutkikkaita työvaiheita ennen kun se kohoaa valtavana elämyskohteena talvisessa Kemissä. Kuinka tämä rakennelma pysyy kasassa ja miten syntyvät mystiset jääveistokset? Salaisuuksien verhoa raottaa video Lumilinnan rakentamisesta.
Kemin Lumilinna rakentuu paperille Kemi
Lumen ja jään Kemi Perämeren aallot hivelevät Kemin keskustan rantaviivaa. Kaupungin imagon luovat elementit lumi ja jää, ovat myös matkailun kannalta merkittäviä tekijöitä. Talvisin nuo meren aallot kohoavat Vanhassa satamassa satulinnaksi tai murtuvat uniikin risteilyn merkeissä.

Jo yli kymmenen vuotta Kemin rantaan on vuosittain rakentunut maailman suurin lumilinna. Lumesta ja jäästä koostettu rakennelma kruunataan henkeäsalpaavalla valaistuksella. Luminen linnoitus pitää sisällään kappelin, jossa vihitään ympäri maailmaa saapuneita pariskuntia. Vuosi vuodelta suositumpi Lumihotelli takaa taatusti arktiset unet -5C lämpötilassa. Kaupungin rannassa majaileva 75 metriä pitkä Sampo on merten kuningas. Se on maailman ainut matkailujäänmurtaja, jonka kyydissä pääsee seikkailulle jäiselle Perämerelle.
Hytisyttävä seikkailu talviseen ihmekaupunkiin Kemi
Experiencelapland.tv riemuitsee lumentäyteisestä Lapista!

Jos et pelkää lumista kyytiä, laita matkalaukun kansi tiukasti kiinni ja heittäydy ELTV:n matkassa vauhdikkaaseen seikkailuun. Näillä kumpareilla törmäät mitä erikoisimpiin viitteisiin Lapin elämyksistä. ELTV:n ohjelmiston sata videota singauttavat sinut tunturilta toiselle ja Lapin erämailta kaupunkien keskelle. Et tiedä mistä löydät itsesi tämän seikkailun jälkeen..

Video: Eskinofilms
- -
Aavasaksan Lappi Elämyksiä ja elämänvoimaa!

Napapiirin maa haastaa seikkailemaan. Vuodenaikojen mukaan virittyvät harrastusmahdollisuudet tarjoavat jokaiselle jotakin. Kesäinen ratsastusretki sykähdyttävissä tunturimaisemissa ja hurja koskenlasku ovat Aavasaksan yllätyksekkään luonnon tarjoamia elämyksiä.

Kultaisena kimmeltävää järven pintaa halkova soutuvene lipuu pitkin keskiyön auringon tarjoamaa romantiikkaa. Joka kesäinen musiikkifestivaali Aawastock kerää vieraita pitkänkin matkan takaa. Talvella vauhdista pitää huolta hiihtokeskus palveluineen. Retket ja luonto kietovat sinut Lapin lumoon.
Napapiirin maa haastaa seikkailemaan aavasaksa other
Tonttujen temmellys tuntureilla Lumiset tunturit ovat talvinen seikkailu, joka ilostuttaa myös tonttujen arkea. Paketointi puuhilta ennättää aina retkelle luonnon helmaan. Ympärillä kohoavat tunturit ovat satojen pulkkamäkien ihmemaa. Törmäävätpä tontut jopa mystiseen, jäätyneeseen vesiputoukseen.

Keväisin sulavat tunturipurot virittävät tonttujen mielikuvituksen toinen toistaan lennokkaampiin leikkeihin. Retken päätteeksi Joulupukki kutsuu tontut tutustumaan Pajakylän ihmeisiin.
Lahjakiireiltä rentoudutaan lumileikeissä Rovaniemi
Pukki tapaa pohjoisen villieläimet Aivan pukin naapurissa asustelee arktisia villieläimiä. Pukki muistaa joulutervehdyksellään niin susia, ilveksiä kuin jääkarhujakin.

Ranuan eläinpuistossa näitä lumesta nauttivia asukkaita voi käydä tervehtimässä vuoden jokaisena päivänä. Puiston 50 villieläinlajia pääsee tapaamaan niiden luonnollisessa asuinympäristössä.
Lapin villieläimet saavat pukilta oman joulutervehdyksen rovaniemi
Joulun salaisuuksia Pajakylässä Napapiirillä sijaitseva joulupukin pajakylä huokuu joulun taikaa. Täällä sijaitsee joulupukin kammari, jossa pukki tapaa vieraitaan päivittäin.

Pajakylä on täynnä jouluista vilskettä ja tunnelmallisia elementtejä. Eri väreissä loistavat jääveistokset ovat arktisia ihmeitä. Joulupukin tukikohta nauttii arvoisestaan miljööstä jouluvaloin koristellussa, tunnelmallisen lumisessa Lapissa.
Napapiiri hehkuu joulun taikaa Rovaniemi
1 2 >
Nature / Luonto
Maaliskuista matikkaa "Kyllä matikkakeitto on hyvää" Matikan pyyntiä talvisessa Kukkolassa. "Kyllä matikkakeitto on hyvää" Matikan pyyntiä talvisessa Kukkolassa. kukkolankoski
Sydäntalven elämyksiä Talvi on lapissa pitkä ja pimeä. Puhtaan valkoiset hanget antavat sille maagisen loisteen hehkumalla sinistä valoa illan hämärtyessä.

Päivisin kimalteleva puuterilumi on vastustamaton kutsu rinteessä laskeville ja maastohiihdon ystäville. Pehmeän hangen koskemattomuus ja hurja matka metsän halki on unohtumaton laskettelukokemus.

Valloita tunturi lumikengin tai hiihtämällä. Ulkoilureiteillä palvelevilla virkistyspaikoilla evästauko vierähtää nuotion äärellä.

Video tuotanto. Lapland Memories
- -
Ruska leikkii luonnon väripaletilla (ELTV- pilotti)

Syksy on Lapin värikkäin vuodenaika. Se on värien ihmemaa, jossa luonto vaihtaa asuaan valmistuessaan talven tuloon.

Talven henkäykset sytyttävät luonnon tulenhehkuviin väreihin. Ruska on ainutlaatuisen luonnonnäytelmä, joka leikkii koko väripaletin kirjolla maalauksellisissa tunturimaisemissa.

Räiskyvästä värikirjosta nautit vaikka metsästyksen, marjastuksen tai sienestyksen merkeissä.

Tuotanto: Lapland Memories
Syksyinen usva pukee Lapin luonnon värikkääseen asuun other
Arktinen eläinpuisto

Ranuan eläinpuistossa luonnonaikojen vaihtelu on mielenkiintoinen lisä eläinten arjessa. Eläimet asustelevat puistossa ympäri vuoden luonnollisessa ympäristössään. Puiston 50 eri villieläinlajia valmistautuvat kaikki omalla tavallaan talven tuloon. Osa kasvattaa ylleen tuuhean talviturkin ja kerää lisäravintoa.

Puiston asukit ovat pääosin Lapille ominaisia, arktisia eläimiä. Vieraat pääsevät eläinpuistoon seikkailulle vuoden jokaisena päivänä. Lumikinoksen takaa saattaa kurkistaa vaikka ilves!

Video: Taxari
Pakkanen ei pelota Lapin eläimiä Wild Life Park
Flyfishing Lapland Tornio-, Kemi- ja Simojoki ovat kalastusmatkailijan unelmakohteet. Ne sijaitsevat vajaan tunnin ajomatkan päässä toisistaan ja valloittavat niin perhon, kuin virvelinkin varressa viihtyvän kalamiehen.

Perämeren pohjukassa erämatkailu on aivan siimanheiton päässä Kemin ja Tornion kaupungeista! Erämatkailijan ei tarvitse tinkiä majoitusmahdollisuuksista tai kaupunkien palveluista. Simossa sijaitsevan Vanhan Pappilan vieraat voivat majoittua aivan Simojoen rantaan. Kemin kaupungin laajat majoitusmahdollisuudet täydentävät sen kupeessa virtaavan Kemijoen kalastuskokemuksen. Torniojoki puolestaan yhdistää kaksi kaupunkia ja -valtakuntaa, Tornion ja Ruotsin Haaparannan.
Kalastusmatkailijan unelmakohde kemi tornio simo
- - - -
Kemijokisuun kalastuskeskus Meritaimen tovereineen odottaa siimanheittelijöitä Kemin komeissa luonnonmaisemissa.

Kemijokisuulla lepäävä luonnonkaunis niemen nokka pitää sisällään täyden palvelun kalastuskeskuksen. Keskus ylläpitää vireystilaa niin kalastuksen kuin myös huoneistohotellin ja ravintolan merkeissä. A-oikeudet, saunomis-mahdollisuudet sekä mukava punkka kutsuvat rentoutumaan antoisan kalareissun jälkeen.

Täällä urheilukalastuspaikat palvelevat myös penkkiurheilijoita. Kauniit luonnonmaisemat ovat mahtava kohde retkeilylle. Kalastusoppaat ja -palvelut löytyvät myös saman katon alta. Räätälöity paketti saattaa viitoittaa sinut perhon, virvelin tai vaikkapa pilkin varteen. Kemijokisuun kalastuskeskuksessa vedetään siimaa ympäri vuoden!
Meritaimen tovereineen odottaa siimanheittelijöitä Kemin komeissa luonnonmaisemissa kemi
Lapin arktinen talvi Talvi laskeutuu Lapin värikkään ruskan ylle puhtaanvalkoisella lumipeitteellään.

Kylmä talvi maalautuu luonnossa maalauksellisen kauniiksi värimaisemaksi. Koskemattomat talvimaisemat ovat unohtumattomia ja rauhoittavia. Valkoisina hohtavat tunturit ovat kuin joulusadusta. Jossain täällä majailee myös Joulupukki.

Tuotanto: Oy Studio Tunturi-Lappi LTD, Audia Production Oy
Henkeäsalpaavan satumaiset talvimaisemat other lapland
Enjoy your fishing - Tornio river - ELTV pilotti Kuohuvan kosken yllä laiturin nokassa heiluu mies haavin kanssa. Kyseessä ei ole mikä tahansa onnen onginta, vaan vanhan kansanperinteen mukainen siian pyynti, lippoaminen.

Kukkolankoski on luonnon aarreaitta kalasaaliiden puolesta. Koski ruokki aikoinaan alueen asukkaat, jonka myötä sen rantamille asettautui kylä. Tämä perinnekalastuskylä ylläpitää edelleen vanhaa omaperäistä pyyntitapaa, lippoamista.

Pitkävartisen haavin, eli lipon käyttö on taitolaji. Sitä kuljetetaan lähellä pohjaa, jolloin ylävirtaan uiskenteleva siika polskuttelee itsensä haavin uumeniin.

Jos siis oman kalareissun tuloksena ovat siimat solmussa, pääsee varmaan kalanmakuun Kukkolankosken nuotiolla paistettujen siikavartaiden merkeissä.

Tuotanto: Eskino Films

Experience Lapland TV pilotti
Lippoaminen vaatii hyvän pohjatuntemuksen. Tornio haparanda haaparanta
1 2 >
Culture
- - - -
Kesäelämyksiä Torniosta - Idyllisen kaupungin eloisaa kaupunkikulttuuria Tornio
Joulupukin Sauna Joulupukki on pysähtynyt matkallaan hetkeksi saunaan. Joulupukki on pysähtynyt matkallaan hetkeksi saunaan. -
Lapin hopeasta lusikka (ELTV-pilotti) Hopeakorujen- ja tarvikkeiden valmistaminen käsityönä on hyvin harvinaista. Pohjoismaiden ainut hopeaseppä Jorma Smeds on alansa uniikki taituri. Hän käyttää työkaluinaan varhaista menetelmää: vasaraa ja alasinta. Miehen käsissään syntyy toinen toistaan kauniimpia ihmeitä, kun pala Lapinhopeaa taittuu vaikkapa erikoiseksi lusikaksi.

Kukkolankoskella pajaansa pitävä Smeds on suunnitellut muun muassa oman hopeakorukokoelman.

Video:Eliisa Mattila, Katri Kukkola
Hopeaseppä Smeds taikoo vasaralla aarteita Tornio Kukkola
Varrassiika- elämysherkku Kukkolankoski on elämyskohde, joka sijaitsee kahden kaupungin ja -valtakunnan rajalla. Tämä Tornio- Haaparannan perinnekylä ylläpitää muun muassa perinteistä siian lippoamista. Nuotiolla loimutettua, kauniin hopean sävyn saavaa siikaa pääsee edelleen maistamaan elämyskylässä. Kuinka varrassiika saa kauniin hopeisen haarniskan. Kukkolankoski
Siikakauden päättäjäiset Hovilompolo on peräpohjalainen maalaiskartano, joka sijaitsee kahden vapaana virtaavan kosken välissä. Tämä kalamiesten unelmakohde toimii myös siianpyyntikauden päättäjäismiljöönä.

Hovilompolon sydän on suuri savusauna, jonka lauteille mahtuu yhtä aikaa 20 henkilöä. Saunasta käydään virkistäytymässä ihmisenkeittopadassa, joka on kuuma kylpysaavi taivasalla.

Video: Eskino films
Kalamiehet keittopadassa kukkolankoski tornio
Koivun pahkasta juoma-astiaksi (ELTV-pilotti) Kuksa on perinteinen juoma-astia, jota käytetään nykyään yleisesti eräretkillä.

Ikivanhan perinteen mukaan kuksa valmistetaan Lapin erämaista löydetyistä yöttömän yön, revontulten ja tulipalopakkasten patinoimista koivun pahkoista. Pahkat irrotetaan keväällä mahlanjuoksuaikana. Irrotettu pahkapuu upotetaan karkeaan suolaan, jossa se kuivaa muutamassa viikossa halkeilematta. Kuivumisen jälkeen pahka kuoritaan ja muotoillaan ulkopuolelta karkeasti oikeaan muotoon.

Vanhan uskomuksen mukaan, kuksan saa pestä ainoastaan tunturipurossa. Muuten omistaja menettää onnensa.

Video: Sini Kinnunen
Kuksa on erämaan patinoima perinne astia -
Kukkolankosken elämyshistoriaa (ELTV-pilotti) Maapallon muotoa tutkittiin Torniolaaksossa 1700-luvulla. Paikalla vieraili ranskalainen retkikunta, jonka mittauksista puhutaan vielä tänäkin päivänä. Tuolloin selvisi, että maapallo on malliltaan soikea kuin sitruuna.

Mielenkiintoisen maamittaustarinan hyvin tuntee Kukkolaforsenin matkailuyrittäjä Svante Spolander, jolta luonnistuu myös alueen perinteinen meänkieli.

Video: Suvi-Kukka Ahonen, Kanerva Jalarvo
Sitruunan muotoinen maapallo kukkolankoski
Teatraalista naisenergiaa (ELTV-pilotti) Euroopan naisteatterifestivaali näkyy ja kuuluu ympäri Tornio- Haparandaa. Raja-seutu toimii kansainvälisenä näyttämönä ympäri maailmaa saapuville teatteri-ihmisille.

Parittomina vuosina järjestettävän tapahtuman monipuolinen ohjelma viihdyttää estraditaiteen eri muodoissa aina monologeista musiikkiteatteriin ja klovneriaan. Tapahtuman järjestävä torniolainen teatteri Elämys Eukot haluaa festivaalilla nostaa esiin erilaisia pienimuotoisia ja tasokkaita naisteatteriryhmiä.

Tuotanto: Kulttuurivoimala
Euroopan naisteatterifestivaali näkyy ja kuuluu ympäri Tornio- Haparandaa -
Kuoro meressä (ELTV-pilotti) Kemin työväen mieskuoro esiintyy komealla estradilla. Perämeren aallot säestävät sen lumoihin ajautunutta mieskuoroa.

Mieslaulajien repertuaariin kuuluu lukuisia teoksia Perämerestä. Videolla esitettävä Olavi Saramaan teos ”Perämeren tuulii” nostattaa purjeet halkomaan kaunista Lapin merta.

Tuotanto: Kulttuurivoimala
Perämeren aallot säestävät sen lumoihin ajautunutta mieskuoroa Kemi
1 2 >
Experience / Elämys
Korpikartano Arktiset Helmet -videokilpailu pidettiin Youtubessa kesällä 2009. Asiantuntijaraati valitsi voittajaksi tämän videon. Lumimiesfilmi (Kai Tuomola, Mauri Lähdemäki) http://www.youtube.com/watch?v=EvmyZf4TTRI Arktiset Helmet -raadin valitsema voittaja. -
Once upon a time in Tankavaara Arktiset Helmet -videokilpailu pidettiin Youtubessa kesällä 2009. Kisassa etsittiin parasta Lapin matkailukohteita kehittävää ja esittelevää videota. Yleisön suosikki oli tämä video, eli se sai eniten tähtiä ja kommentteja Youtubessa. http://www.youtube.com/watch?v=0kJimSBm5YU Tekijät: Rovala Opisto (Minna Hukka, Miikka Honkanen, Eero Harju, Joni Aapaoja) Arktiset Helmet - yleisövoittaja. -
Vauhdin hurmaa Kukkolankoskella (ELTV-pilotti) Kukkolankoski on julhän komea etappi Torniojoessa. Se kutsuu hurjapäät uhmaamaan veden kuohuja.

Pohjolan Safarit tarjoaa opastetut koskenlaskuelämykset. Laskuvälineeksi voi kumiveneen sijaan valita vaikkapa lautan tai hurjimpana vaihtoehtona perinnemallisen koskiveneen. Torniojokeen pääsee tekemään tuttavuutta myös pidemmillä safari-retkillä.

Video: Sanna Veijanen
Koskenlasku haastaa hurjapäät kukkolankoski tornio
Riemua Lumesta - ELTV pilotti Talvi on lapissa pitkä ja pimeä. Puhtaan valkoiset hanget antavat sille maagisen loisteen hehkumalla sinistä valoa illan hämärtyessä.

Päivisin kimalteleva puuterilumi on vastustamaton kutsu rinteessä laskeville ja maastohiihdon ystäville. Pehmeän hangen koskemattomuus ja hurja matka metsän halki on unohtumaton laskettelukokemus.

Valloita tunturi lumikengin tai hiihtämällä. Ulkoilureiteillä palvelevilla virkistyspaikoilla evästauko vierähtää nuotion äärellä.

Video tuotanto. Lapland Memories
Lämmin koiravaljakko tai vaellus erämaahan other
Sail The World- kisatunnelmia Kemissä (ELTV-tuotanto!) Kemi on Lapin merikaupunki. Keskustan kupeessa sijaitseva vierasvenesatama isännöi vuosittain satoja venematkustajia.

Vuoden 2005 vierasvenesatamaksi valittu luonnonkaunis miljöö huolehtii vieraistaan aina veneen tankkauspalveluista peseytymis- ja ravintolapalveluihin.

Sataman palveluita tarjoavat Kemin Purjehdusseura ry. ja Kemin Työväen Pursiseura ry. Seurat toimivat yhteistyössä myös aktiivisina kilpailujärjestäjinä isännöiden noin 20 purjehduskilpailua vuosittain.

Vuodesta 1905 toiminut Kemin Purjehdusseura ry. osallistui ISAFin kansainväliseen Sail The World- purjehdustapahtumaan Paapuurin pyörähdys- kisalla.
Kemin Purjehdusseura ry. järjesti Paapuurin pyörähdyksen osana kansainvälistä Sail The World- purjehdustapahtumaa. Kemi
You never get enough (Eltv-pilotti!) Torniojokilaakson luonto koukuttaa isoja ja pieniä seikkailijoita.

Torniojoen mahtavat luonnonmaisemat tarjoavat haasteita tosi seikkailijalle. Joet, koskineen ja kallioiset vaarat irtaannuttavat arjesta ja saattavat aiheuttaa hyvinkin poikkeavaa käytöstä.
Torniojokilaakson luonto koukuttaa isoja ja pieniä seikkailijoita. tornio
Seinäkiipeilyä lapsille Pikku-oravat tarttuvat haasteeseen.

Ohjattujen leirien lisäksi Santasportissa myös lapset pääsevät turvallisesti kokeilemaan hurjiakin lajeja. Esimerkiksi köysilaskeutuminen kallioilta tai seinäkiipeily sisätiloissa ovat haastavia kokemuksia. Ammattilaisten ohjauksella onnistuu jopa jousiammunta.

Perhelomalla liikutaan tarinoiden matkassa. Staalojen ja shamaanien mystinen maailma on seikkailu, jossa matkailijan tehtävänä on ratkaista pahan staalon laatimia pulmia
Pikku-oravat tarttuvat haasteeseen. Rovaniemi
Poro on sympaattinen samoaja Lapin tuntureilla jolkuttelevat porot kuuluvat erottamattomasti Lapin ominaismaisemaan. Sympaattisten sarvipäiden kiireetön ja leppoisa elo on vain toinen puoli näistä tehopakkauksista.

Porot ovat tarvittaessa varsinaisia vauhtihirmuja. päästessään ahkion nokkaan ne viilettävät hangella hurjaa kyytiä. Ennättäähän joulupukki niiden kyydissä hetkessä ympäri maailmaa. Poro on lumisissa maastoissa edelläkävijä. Sen sorkat levittyvät lumikenkien tavoin pehmeässä hangessa viipottaessa.

Lapin matkailijat pääsevät kokeilemaan poroajelua pukin tavoin. Vetoporon vauhdittaman ahkion matkassa ajetaan Lapissa myös nopeuskilpailuja.

Video: Taxari
Poroajelu vie lumiseen metsään -
Nauti talvesta! Seikkailu pakkasilmassa on kokonaisvaltainen mieltä ja kehoa virkistävä kokemus, joka mahdollistaa kaikki lumeen ja jäähän liittyvät riemut! Koska talvet ovat täällä raikkaan kylmiä, ovat oheislämmikkeet ja ihmiset sitäkin lämpimämpiä.

Rovaniemellä Ounasvaaran hiihtostadion antaa vauhtia sekä mäessä että maastossa viihtyville hiihtoharrastajille. Myös Joulupukin päämaja sijaitsee aivan Rovaniemen keskustan tuntumassa
Hiihtolajit koukuttavat rinteessä, mäessä ja snow-parkissa! -
Matkailujäänmurtaja Sampo Maailman ainoa matkailujäänmurtaja Sampo tarjoaa ainutlaatuisen tavan risteillä jäisellä Perämerellä.

Arktinen jääseikkailu on kiehtova katselmus aluksen voimaan sen kyntäessä uraa jäiseen alustaansa.Sampo pitää sisällään tyylikkäät puitteet risteilylle. Viihtyisät ravintolat tarjoilevat lappilaisia ja kansainvälisiä herkkuja.
Arktinen risteily jäisellä Perämerellä Kemi
1 2 >